Keltaisen huvilan talviset kotimaisemat

 

Pitkien pakkasten jälkeen

metsä

lopulliseen kuuraan 

pysähtynyt.

~ Helena Anhava ~

Olen edelleen aivan rakastunut Keltaiseen huvilaan, pienine epätäydellisyyksineenkin se on Unelmiemme Koti. Yhtä ihastunut olen kuitenkin myös näihin maisemiin, joissa huvilamme on. Katsokaa nyt esimerkiksi tuota alussa olevaa kuvaa, miten yksi pieni metsän keskellä polveileva tienpätkä voikin henkiä pelkkää rauhaa? Ympäriltä löytyy isoja kallioita, peltoja, kauniita vanhoja taloja, kiemurtelevia teitä ja teiden yli kaartuvia vanhoja lehtipuita. Näissä maisemissa haluan kasvattaa lapsemme ja tässä idyllissä haluan itse vanheta.

Kävin taas tänään tyttöjen kanssa kävelyllä, enkä malttanut olla samalla kuvaamatta näitä meille niin rakkaita maisemia. Tässä Teillekin muutamia kuvia Keltaisen huvilan kotikulmilta.

Lunta on tullut niin paljon, että aitakin on jo uponnut kokonaan hankeen. Viime yönä muuten satoi taas lisää lunta, paljonkohan sitä ehtii vielä tulla ennen kevättä?

Säälin Rouva Violettia ja ravistelin siitä eilen pahimmat lumet, toivottavasti vanha syreenimme ei kovasti kärsi talvesta. Ulkorakennuksemme päädyssä on kesähuone, joka on eristetty, mutta siinä ei ole varsinaisesti lämmitystä. Ajattelin ensin perustaa sinne pienen kanalan, mutta Aviomies ei ole vielä aivan vakuuttunut idean loistavuudesta

Ajatelkaa nyt, muutama oma kananen ja yksi komea kukko. Maatiaiskanoja, tottakai. Leipomiseen voisi käyttää sitten ihkaomia kananmunia, tipusiakin voisi syntyä... Mokoma aviomies vaan vänkää, että kaksi kissaa, kolme koiraa ja lapset riittää tähän taloon toistaiseksi. Kyllä se siitä vielä mielensä muuttaa...

Tuleekohan tänä vuonna hyvä omenavuosi? Muistaako joku miten vanha kansa ennusti? Tarkoittiko suuret lumimäärät ja kovat pakkaset hyvää vai huonoa satoa?

Kukahan tässäkin talossa lie ennen asunut?

 

Aurinko todistetusti pilkistelee jo! Pian on kevät!

Vaikka nämä meidän pienet kotitiet auratakaankin vasta isojen teiden jälkeen, ei se oikeastaan haittaa. Lasten kannalta on ihanaa, että täällä ei ole mitään läpikulkuliikennettä.

 

Maisemien perusteella voisi melkein luulla, että ollaan kotiseudullani Pohjanmaalla. On niin aakeaa laakeaa, notta! 

P.S. Nyt täytyy jo kiirehtiä kuorimaan bataatteja. Tänään Keltaisessa huvilassa pyörii taas vauvanruokatehdas, alkaa tuo meidän kuopuskin olla jo siinä iässä, että neiti saa aloitella kiinteiden ruokien maistelua. Mihin se pieni mytty hävisi, tyttöhän on kohta jo puolivuotias!?!