13. helmikuuta 2011

Sokerihumalahakuista meininkiä!

Nyt ei tehdä mitään kevytherkkuja, eikä sievistellä muutenkaan. Jos tavoitteenasi on pahimmanlaatuinen sokerihumala, niin tässä on vastaus rukouksiisi. Nämä muffinit ovat sellaisia sokeripommeja, että paatuneinkin sokerihiiri saa varmasti makeanhimonsa tyydytettyä jo yhdellä, viimeistään kahdella muffinilla. Taikina itsessään on helppo tehdä ja kuorrutuksella näistä saa helposti todella salonkikelpoisia herkkuja vaikka syntymäpäiväkekkereihin.

Jokainen voi muuntaa reseptiä oman makunsa mukaan, kaakaon voi jättää pois, taikinaan voi lisätä karkkirouheita tai vaikka tilkkasen jotain hyvää likööriä (esim. mantelilikööri sopisi varmasti hyvin). Kuorrutuksestakin saa vaikka minkä värisen, kun jättää kaakaojauheen pois ja lisää vastaavan määrän tomusokeria sekä hippusellisen elintarvikeväriä.

Näitä meillä on leivottu esimerkiksi isänpäiväherkuiksi ja eilen ihan muuten vaan. Nopeasti katoavat parempiin suihin tässä taloudessa. Seuraavaksi työn alla olisi löytää muffiniresepti esim. lemon curd - tai kreemitäytteellä, sillä olisi kiva kokeilla jotain ihan uutta reseptiä, kunhan taikina vaan olisi vaihteeksi oikein raikas ja kirpeähkö. Jos joltain löytyy tuollainen resepti kokoelmistaan niin saa vinkata, sillä jos ei keneltäkään löydy niin alan kehittelemään sitä itse.

Hauskaa sunnuntaita Teille kaikille, etenkin uusille lukijoille! :)



SOKERIHUMALA-MUFFINIT

24 isoa cupcakea / 36 tavallista muffinia

6 kananmunaa
5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100 g voita
200 g suklaata
2 dl kermaviiliä
4 rkl kylmää kahvia
7 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
8 rkl kaakaojauhetta
ripaus suolaa

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sulata voi ja sekoita se kermaviilin ja kahvin kanssa ja lisää seos sokerimunavaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti taikinan sekaan. Lisää taikinaan sulatettu suklaa.

Täytä noin puolet muffinivuoasta taikinalla ja paista 175-asteisessa uunissa. Isoja jenkkityylisiä cupcake-vuokia käyttyäessäsi paistoaika on noin 35-40 minuuttia, tavallisia muffinivuokia käytettäessä 25 min riittää. 

Kuorrutus:
125 g pehmeää voita
10 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl kuumaa kahvia

Sekoita tasaiseksi seokseksi voi, tomu- ja vaniljasokeri, kaakaojauhe ja pehmennyt tuorejuusto. Lisää lopuksi kahvi. Pursota kuorrutus jäähtyneiden muffineiden päälle ja koristele muffinit lopuksi nonparelleilla.

VINKKEJÄ!
  • Muista lisätä kaakaojauhe taikinaan siivilän läpi, jotta saat sen sekoittumaan tasaisesti. 
  • Suklaana voit käyttää tummaa tai vaikka valkoistakin suklaata aivan oman makusi mukaan. Itse käytän yleensä maitosuklaata.
  • Taikinan joukkoon voi lisätä myös esim. mantelirouhetta, murennettua suklaata tai karkkirouheita (esim. Wienernougat-rouhe tai Marianne-karkki rouhe). 
  • Parhaiten suklaa sulaa mikrossa, kun lisää suklaan joukkoon pienen tilkan vettä. 
  • Tiesithän, että kuorrutuksen tomusokeri ja kaakao kannattaa lisätä siivilän läpi, jottei kuorrutukseen tule paakkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Rouva kiittää kommentistasi. ♥