27. tammikuuta 2011

Torstai = hernekeittopäivä?

Minun täytyy tehdä tunnustus: Inhoan hernekeittoa. Muistan lapsuudestani ne tuskaiset torstait, kun ruokana oli hernekeittoa ja pyörittelin sitä yhtä lautasellista lusikallani eestaas, eestaas... Lautanen piti syödä tyhjäksi ennen kuin sai lisää rieskaa ja jokainen suuhun asti viety lusikallinen vaati hirvittävän henkisen taistelun. 20-vuotiaaksi asti olin täysin vakuuttunut siitä, etten koskaan söisi hernekeittoa vapaaehtoisesti, mutta sitten sain maistaa äidinäitini itse tehtyä hernekeittoa ja tein Poikkeuksen. Nyt voin sanoa, että inhoan hernekeittoa, paitsi jos se on mummoni itse tekemää.

Hernekeittopoikkeuksen lisäksi on olemassa myös maksaruokapoikkeus, sillä ainoa maksaruoka, jota syön on isäni itse tekemät jauhemaksapihvit. Väitän etten ole nirso enkä valikoiva ruoan suhteen, niitä inhokkejanikin kokeilen ainakin kerran vuodessa vain, jotta tiedän inhoanko makua edelleenkin. Toistaiseksi sillit kuuluvat edelleen inhokkilistalleni, vaikka maistan niitä urheasti joka joulu ja kaaliruoat tökkivät edelleen, jonka vuoksi Aviomies joutuu syömään rakastamiaan kaalikääryleitä muualla, kun minun keittiössäni niitä ei valmisteta.

Hernekeitto-ongelmani vuoksi Keltaisessa huvilassa ei ole siis syöty hernekeittoakaan vielä kertaakaan, vaikka esikoiseni on ilmoittanut pitävänsä hernekeitosta. Nyt olen kuitenkin ottanut ison askeleen ja ostin eilen kokonaisen kilon kuivattuja herneitä. Kyllä, ajattelin tosiaan tehdä itse hernekeittoa! Täksi päiväksi en vielä uskaltanut hommaan ryhtyä, mutta viikonloppuna aion soittaa mummolleni ja kärttää hänen hernekeittoreseptinsä. Saa nähdä tuleeko siitä yhtä hyvää kuin mummon tekemä, jos tulee niin lupaan ottaa hernekeiton perheemme ruokalistalle. Onko muuten Sinulla inhokkiruokia?

Vaikken ole hernekeitosta pitänytkään, niin hernekeittoon perinteisesti liitetty jälkiruoka, pannukakku, minulle kyllä kelpaa. Lapsuudessani sain sekä äitini reseptillä tehtyä pannukakkua että härmäläisen isänäidin reseptillä valmistettua eteläpohjalaista kropsua. Molemmat olivat varsin maistuvia, mutta itse teen pannarini tällä hieman makeammalla ohjeella. Ensi torstaina aion tarjota tämän pannukakun oikeaoppisesti hernekeiton jälkiruokana, lupaan tulla sitten raportoimaan millaista hernekeitosta tuli.



PANNUKAKKU KELTAISEN HUVILAN TAPAAN

3 kananmunaa
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
100g voita sulatettuna

Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon maito. Lisää munamaitoon keskenään sekoitetut kuivat aineet koko ajan vatkaten. Lisää taikinaan viimeiseksi voisula. Anna taikinan levätä noin puoli tuntia. Kaada taikina leivinpaperilla peitetylle korkealaitaiselle uunipellille ja paista pannukakkua 200 asteessa noin 30 minuuttia. Nauti hillon ja kermavaahdon, jäätelön tai ihan pelkän sokerin kera.

Päivitys 19.2.2011
P.S. Tein hernekeittoa mummoni reseptillä ja hyvää tuli. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Rouva kiittää kommentistasi. ♥